sunnuntai, 13 helmikuu 2022 16:10

Hurja taistelu! FC Kiisto haki massiiviset pisteet Tampereelta

FC Kiisto vieraili viime viikonloppuna Tampereella ja toi tuliaisiksi kuusi pistettä. Nyt edessä oli toinen perättäinen vierailu Tampereelle, kun tällä kertaa vastustajaksi asettui PP-70.

PP-70 oli kauteen lähtiessä yksi sarjan suosikeista FC Kiiston kanssa, sillä olihan tamperelaisjoukkue tippunut Liigasta ja pystynyt kuitenkin pitämään joukkonsa hyvin kasassa. Seura oli jopa onnistunut haalimaan muutamia vahvistuksia, joten katseet oli tiukasti nopeassa nousussa takaisin pääsarjaan. Kulunut kausi oli kuitenkin joukkueelta sujunut pahasti alakanttiin, sillä sen sijaan, että joukkue taisteli noususta niin käynnissä oli putoamiskamppailu.

Tamperelaiset tiedettiin kuitenkin ennakkoon vaaralliseksi vastustajaksi, joten sarjasijoituksilla ei kamppailuun lähtiessä ollut mitään merkitystä. FC Kiisto oli kärsinyt alkuvuodesta kauden ainoat pistemenetykset, mutta näistä toivuttiin nopeasti takaisin voittokantaan.

Myös lauantain vierailu Tampereella sai loistavan startin, kun Nicolas Tuisku iski keltamustat johtoon ajassa 9:20. PP-70 onnistui tasoittamaan ottelun, mutta puoliajalle mentiin vahvasti Kiiston komennossa, kun pistepörssiä dominoiva Matias Träskbäck onnistui kahdesti maalinteossa. 

Peli oli loistavasti hallussa, joten lähtökohdat toisella puoliajalle olivat mainiot.

Toisesta jaksosta hurja taistelu

PP-70 sai kuitenkin juonesta kiinni ja alkoi saamaan painetta vierasjoukkueen maalille. Lopulta kavennusmaali syntyi jo reilun kolmen minuutin jälkeen, joten PP-70 nousi vauhdilla takaisin peliin. Lopulta vajaat yhdeksän minuuttia ennen loppua isännät nousivat jo tasoihin, kun pallo päätyi maaliin hieman varkain.

Näin ollen lopusta muodostui todellinen trilleri, sillä FC Kiiston riveissä tiedettiin, että vain voitto kelpaisi tuliaisiksi Tampereelta. Kun vastuunkantajia tarvitaan, niin isot nimet nousevat esiin. Loistavassa iskussa läpi ottelun ollut 2. ketju näytti suuruuteensa reilut viisi minuuttia ennen loppua. Futsalin Raimo Helmiseksi tällä kaudella muovautunut Toni Pylkkänen nappasi kauden 17. syöttönsä, kun mies tavoitti Tuiskun, joka latasi pallon upeasti maaliin.

PP-70 otti nopeasti tämän jälkeen reikäpaidan käyttöön ja alkoi hakemaan tasoitusta. Kotijoukkue saikin loistavan paineen aikaan, mutta uransa ensimmäistä kertaa miesten tasolla futsalia pelannut Matias Jokiniemi otti pari isoa koppia. Hätäapuna maalille peliaamuna hälytetty Jokiniemi on tuttu kasvo Kiiston jalkapallon edustusjoukkueen puolelta, mutta nyt mies täytti roolinsa loistavasti myös futsalin puolella.

Onneksi tällä kertaa sekunnit olivat FC Kiiston puolella. Kun Ilari Antila jatkoi maaliputkeaan vielä viimeisillä sekunneilla, niin voittonumerot kirjattiin keltamustille 5-3.

Kausi jatkuu seuraavaksi kotiottelulla lauantaina 19. helmikuuta, kun vieraaksi saapuu HIFK. Yleisö on jälleen tervetullut paikalle, joten nyt viimeistään kaikki nauttimaan huippuluokan futsalista, kun tarjolla on jälleen tärkeät kolme pistettä.