lauantai, 26 helmikuu 2022 11:51

Suomen Cup: FC Kiisto aloittaa Cup-taipaleensa IK:n vieraana

FC Kiiston jalkapallon edustusjoukkue käynnistää kautensa lauantai-iltana, kun matka käy Seinäjoelle, jossa Suomen Cupin 1. kierroksen vastustajana on IK.

Tulevaksi kesäksi Neloseen noussut IK on ennakkoon selvääkin selvempi altavastaaja, sillä onhan FC Kiisto kiistatta tämän alueen Kolmosen parhaimpia joukkueita. Kuitenkin ajankohta ottelulla tasoittaa puntteja, sillä keltamustillakaan kokoonpano ei ole vielä uomissaan ja myös poissaoloja on ymmärrettävästi vielä näin alkuvuodesta. Seinäjoelle matkaa kuitenkin laadukas nippu, joista suurin osa on pelannut upeasti koko talven mittaan futsalin Ykkösen puolella.

IK sijoittui viime kaudella Vitosessa toiseksi, mutta nousi tästä huolimatta Neloseen. Jos joukkueesta täytyy yksilö nostaa esiin, niin se on varmasti joukkueen hyökkääjä Petri Haaparanta, joka vastaa pitkälti joukkueen maaleista.

Se on varmaa, että FC Kiistolla on paljon laadukkaampi joukkue kokonaisvaltaisesti, joten omalla tasolla suorittaminen tuo mukanaan voiton. Myös tehoja löytyy tarvittaessa huomattavasti useammalta kaverilta. Toivottavaa onkin, että onnistumisia saataisiin heti laajalla rintamalla.

FC Kiiston edustusjoukkueen treeneissä on ollut loistava fiilis, joten kaikki on valmista Suomen Cupin alkuun. Kyseessä on seuralle tärkeä kilpailu ja tavoitteet on asetettu korkealle menestymisen suhteen. Uudistunut Suomen Cup tarjoaa polun samalla myös Regions Cupiin, jossa FC Kiisto eteni viime kaudella aina välieriin saakka.

IK-FC Kiisto pelataan lauantai-iltana klo 20:30.