FC Kiisto pääsee vihdoin irti, kun futsal Ykkönen käynnistyy lauantaina 23. lokakuuta vierasottelulla HIFK:ta vastaan. Vastus on kova, sillä kyseessä on viime kauden päätteeksi Futsal-Liigasta pudonnut joukkue.
HIFK muistetaan edelliskaudelta, jolloin se pelasi vielä Zenith-nimellä. Tuo kausi päättyi joukkueen osalta nousujuhliin ja nimen vaihtumiseen, sillä Futsal-Liigaan lähdettiin HIFK:n organisaation alla. Visiitti ylimmällä sarjatasolla jäi kauden mittaiseksi, sillä seura putosi suoraan takaisin Ykköseen. Futsal-Liigan kausi kehitti varmasti organisaatiota, joten seura tulee olemaan kova nippu tulevalla Ykkösen kaudella.
Näin ollen FC Kiisto saa heti kärkeen kaipaamansa kovan mittarin, jonka avulla pystytään katsomaan, että missä oma peli kulkee. Uusia pelaajia on saatu mukavasti mukaan rinkiin, mutta sopeutuminen vie varmasti aikansa, joten täytyy muistaa olla myös kärsivällinen kauden ensimmäisissä otteluissa. Treeneissä on päästy kuitenkin harjoittelemaan mukavan kokoisella ringillä ja ainakin muutama pelaaja on vielä liittymässä mukaan joukkueeseen, mutta näistä saadaan lisätietoa myöhemmin. Helsinkiin matkaava rosteri on ollut yhdessä syyskuun alusta lähtien, joten siltä kantilta tuntuma kaikilla pitäisi olla kunnossa.
HIFK:n pelistä ei paljoakaan ole tietoa, sillä joukkuetta ei ole tositoimissa nähty. Se tiedetään, että laadukas nippu on kasassa ja mikäli Zenith-aikaiset kuviot ovat voimassa, niin joukkue ei paljoa maaleja tule päästämään. FC Kiistolla on viimeiset kaksi vuotta ollut täysin sama tilanne, sillä oma pää pysyy aisoissa loistavasti ja maaleja omiin menee sarjassa vähiten. Kuitenkin se ehkä vähän syö tehoja hyökkäyksestä ja puolestaan maalinteko tökkii ajoittain pahemman kerran. Tähän on kiinnitetty huomiota ja toivottavasti heti kauden alkuun saadaan onnistumisia laajalta rintamalta, koska potentiaalia maalintekoon löytyy valtavasti.
HIFK:n ja FC Kiiston välinen ottelu käynnistyy klo 18:00. Vielä ei ole tiedossa, että näkyykö kamppailu suorana netistä, mutta infoamme heti, kun saamme tietoa asiasta.
Muistakaa, että kauden ensimmäinen kotiottelu on luvassa viikon päästä, kun Vaasan Kauppikselle saapuu vieraaksi Suomen menestyksekkäin futsal-seura Ilves. Ottelu käynnistyy klo 15:00. Liput maksavat 5 € / kpl.