FC Kiiston kausi jatkuu perjantaina, kun edessä on vierailu GBK:n luokse Kokkolaan. Jälleen olisi yksi loistava mahdollisuus kasvattaa pistesaldoa ja tuoda odotettu itseluottamuspiikki loppukauteen.
Kummankin joukkueen vire viiden edellisen ottelun otannalla on vastaava, sillä voittoja on tilillä yksi ja tappioita neljä. GBK:n tilanne on muuten sarjataulukossa hieman huolettomampi, sillä joukkueella on kasassa 14 pistettä ja sijoitus on kuudes. FC Kiisto sen sijaan pitää perää, koska kasassa on toistaiseksi vain kolme pistettä.
Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että perjantaina on jaossa jälleen äärimmäisen tärkeät pisteet molemmille seuroille.
GBK nousisi voitolla entistä turvallisemmille vesille, kun taas FC Kiistolle kolme pistettä tarkoittaisi parempaa mahdollisuutta säilymiseen, joka on ainoa tavoite loppukaudelle. Juurikaan parempaan paikkaan pisteet eivät meidän kannaltamme voisi tulla, koska tämän jälkeen edessä on ottelut pahimpia kilpakumppaneita VIFK:ta ja Kemi Cityä vastaan.
Edellinen kohtaaminen meni Kiiston nimiin
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran 2. elokuuta ja tuolloin pisteet jäivät komeasti Vaasaan 1-0-voitolla. Nyt edessä on kauden ensimmäinen GBK:n isännöimä kohtaaminen.
Kun katsotaan edellisiä otteluita, niin joukkueille on hieman eri asioissa parannettavaa. Siinä, missä Kiiston tarvitsee saada hyökkäyspelaaminen kuntoon, niin GBK:lla puolestaan puolustus sakkaa. Kokkolaisjoukkue on päästänyt edelliseen kolmeen otteluun peräti kymmenen maalia.
Maaleja GBK osaa tehdä, mutta vielä alkukaudesta toiminut puolustus ei ole antanut viime peleissä mahdollisuuksia voittoon. David Carlsson ja Petteri Jokihaara ovat tällä kaudella joukkueen parhaimmat maalintekijät, kun taas Kiiston kaikista maaleista on vastannut Riku Jääskä, jolta elokuun lopussa pelattu JBK-ottelu jäi väliin.
Parin heikomman pelin jälkeen ehdottomasti tärkein juttu perjantai-iltaan on se, että peli saadaan jälleen näyttämään sellaiselta, mitä odotuksissa on. Se tuo automaattisesti myös mahdollisuuden voittoon. Yksi olennainen asia GBK-otteluun on hyökkäyspelaaminen, jossa tarvitaan ripaus röyhkeyttä sekä maalipaikoissa tietynlainen tylyys, jolla pallo lyödään verkon perukoille.
Ottelu käynnistyy Kokkolassa klo 18:00!