FC Kiisto sai lauantaina vieraakseen Elisa Stadionille Kemi Cityn, joka taistelee samoista sijoista keltamustan joukkueen kanssa.
Kiistolla oli otteluun lähdettäessä isoja ongelmia kokoonpanonsa kanssa, sillä peräti kolme pelaajaa oli pelikiellossa. Tämä laittoi varsinkin puolustuksen uuteen uskoon ja se näkyi ottelun alussa, kun pelin avaaminen tuotti suurta tuskaa. Kemi City pääsi useamman kerran vaaralliseen paikkaan menetysten johdosta, mutta vierasjoukkueen viimeinen silaus puuttui eivätkä yritykset päättyneet edes laukaukseen maalia kohti.
Kun tarpeeksi kauan tarjoilee, niin jossain vaiheessa se helähtää. Näin kävi 14. minuutilla, kun Kemi Cityn Sasa Jovovic pääsi siirtämään pallon aivan tyhjänä ammottaneeseen maaliin.
Pelitilanteiden valossa vierasjoukkueen johtoasema puoliajalla olisi ollut oikeutettu, mutta tällä kertaa Kiisto pääsi nauttimaan siitä, mistä useampi vastustaja on tällä kaudella nauttinut, eli maali syntyy hieman varkain vastoin pelitapahtumia.
Näin kävi juuri ennen taukoa, kun Frans-Emil Leppänen kesytti korkean pallon upealla tavalla ja laukoi kohti takakulmaa. Kemi-veskari onnistui vielä tämän laukauksen torjumaan, mutta Riku Jääskä oli irtopallossa terävimpänä ja latasi kauden kahdeksannella osumallaan pelin tasoihin.
Harmittava loppu taistelulle
Toisella jaksolla Kemi City piti selvästi enemmän palloa, mutta vierailijoiden vaaralliset paikat jäivät vähiin. Useampi laadukas pallo löysi tiensä maalille, mutta Kiiston pelaajat olivat kerta toisensa jälkeen valppaana.
Jakson edetessä kapea penkki alkoi näkymään kentällä, sillä kolhut sekä pelin tuoma kuorma alkoivat painamaan useamman pelaajan jaloissa.
Upea taistelu ei riittänyt pisteeseen, sillä Kemi Cityn Samson Ebuka Obioha oli terävimpänä maalin edessä ja latasi ottelun voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman 81. minuutilla.
FC Kiiston kausi jatkuu seuraavaksi kauden kolmannella Vaasan paikalliskamppailulla, kun perjantaina 2. lokakuuta klo 18:30 pelataan VIFK:ta vastaan. Tuossa ottelussa kummallakin joukkueella on pakkovoitto, joten panokset eivät voisi olla enää järisyttävämmät.
Kotijoukkueena toimii viime paikallisottelun tapaan VIFK.